Alkais kai pikkuhiljaa olemaan aika, että palaan tutkimushommiin ja saan jotain muuta ajateltavaa. Tää vauvailu alkaa nimittäin menemään pikkasen yli jo. Meillä on laskettu aika huhtikuun lopussa ja nyt on vasta tammikuun puoliväli. Meillä on jo hankittuna kaikenmaailman rattaat, auton turvaistuimet, vauvan sängyt ja jopa vaipat!!! Puuttuu enää vaatteita ja jotain pientä kuten sideharsoja. Ja vaatteistakin oon tehny tarkan listan, että mitä pitää hankkia ja sen kanssa aion tällä viikolla marssia kauppaan. Okei, tää liian aikainen intoilu ei oo ihan täysin mun syytä. Sikäli on, että tajusin pari viikkoa sitten etten tiedä yhtään mitään vauvoista ja siitä mitä ne tarttee ja sitten aloin paniikissa lukemaan kaiken maailman oppaita ja nettisivuja ja tein listoja siitä mitä tarvitaan yms.

Suurin syy meidän hankintoihin on kaverit. Kun ne kuuli että rakenneultrassa oli kaikki hyvin, alkoi meille tulla tavarakuljetuksia tyyliin tässä on teille vauvan sänky.. Ihmiset oli niin innokkaita tyhjentämään varastojaan ettei mun, mutta eihän me vielä - vastusteluista ollut mitään apua. Sain vaan vastaan paheksuvia katseita ja kommentteja tyylillä, ethän sä voi tietää kuinka paljon ajoissa se voi syntyä. Joo.. kiitti vaan. Tää meidän muutenkin ahdas kämppä on nyt ihan uskomattoman ahdas ja joka paikassa näkyvillä olevat vauvajutut vaan pahentaa tätä mun pesänrakennusviettiä ja vauvalässytystä.

Tää keskiraskauden vauhti alkaa olemaan aika päätä huimaavaa. Ei ihme että nukun kevyesti iltakymmenestä aamu yhdeksään kun päivät touhuan pysähtymättä. Leivon, kokkaan, siivoan, järjestelen kaappeja, teen listoja tarvittavista asioista, hoidan rästiin jääneitä hommia ja kirjoitan maileja ja kirjeitä, jotka on jääneet. Aloitin uudelleen tanssitunnitkin, ensi viikolla alkaa vesijumppa raskaana oleville ja helmikuussa ajattelin aloittaa kielitunnit (tai ehkä kahdet). Tää taitaa todella nyt olla sitä wonder woman aikaa.

Vähän on alkanut mielessä jo kummittelemaan tuleva syksy. Onhan tää ihanaa suunnitella kaikkia vauvajuttuja ja äitiyslomaa, mutta kun karu todellisuus on se, että syksyllä jatkuis taas lääkisopinnot. Mulla on pahana tapana aina yliarvioida oma jaksamiseni. Ja pelkään että tää lääkisopinnot+pienen vauvan äitiys tulee olemaan tosi haastava yhdistelmä. Syksyn kai pitäisi olla aika väljä ohjelmaltaan. On KNK (kurkku, nenä, korva) ja psykiatrian opinnot ja kai jotain muutakin pientä. Ja pakollista läsnäoloa ei kai ole kovin paljoa. Teoriassahan se tuntuu ihan mahdolliselta yhdistelmältä. Mutta miten se oikeasti sitten sujuu. Meillä on neljän kuukauden ikäinen vanhemmistaan täysin riippuvainen pieni nyytti hoidettavana. Mitä jos se ei suostu juomaan pullosta? Enhän mä sitten voi poistua kotoa edes siksi pariksi tunniksi mitä ne pakolliset opinnot kestää. Tai jos mies saakin jostain heti lääkärin paikan tai sen kielitunnit on mun koulun kanssa päällekkäin. Mihin sitä nyt voi lykätä noin pienen vauvan hoitoon edes pariksi tunniksi? Ja raaskiiko sellaista edes tehdäkään? Yhtenä vaihtoehtona oon miettiny sellasta lääkis-hoitorinkiä. Tiedän että keväällä on syntymässä monta muutakin lääkisläisten vauvaa. Jos saisi koottua pienen porukan, joka vuorollaan hoitaisi toistensa palleroita sen pari tuntia kun kukakin on koulussa. Mua vaan jotenkin arvelluttaa.. Neljä kuukautinen on niiiin pieni. Tuntuisi tosi raa'alta jättää sellainen hoitoon edes kahdeksi tunniksi. Ja vauvan etu on kuitenkin tietysti se joka painaa eniten. Mutta aika kai näyttää. Ehkä tästä selvitään jotenkin.