Kiireistähän tämä edelleen on. Viikon reissu isovanhempia tapaamaan takasi sen, että asunto on edelleen mullin mallin ja opinnoille uhratut aika ja ajatukset aika minimaalisia. Päivät kulkee ohi ihan hujauksessa ja tuntuu, ettei mitään saada aikaiseksi. Toisaalta meidän pienokainen saa kyllä paljon leikitystä, huomiota ja hellyyttä osakseen, joten kai kaikki muu onkin toissijaista. Ja nyt kun vihdoin ollaan jopa kuukausi samassa paikassa, ehkä saadaan asunto ja juoksevat asiat hoidettua kuntoon ja voidaan vihdoin alkaa viettämäänn normaalia arkea. Jos sitä ehtisi kohta käymään vaikka luennoillakin.

Tällä hetkellä pakollista opetusta on ollut vaan 1-2 kertaa viikossa sen 1,5 tuntia kerrallaan. Vauvan ruokkimisen aikataulutus on tällä hetkellä niin tiukkaa, että saan joka kerta polkea tukka putkella kouluun ja rynnätä heti opetusten jälkeen takaisin kotiin. Ei puhettakaan mistään rennoista lounaista kavereiden kanssa. Kadehtien katson kurssikavereitani, jotka ovat aamulla ehtineet valita kivat vaatteet päälle, meikata ja tulevat sitten rauhassa paikalle juoruillen kavereittensa kanssa. Itse saa olla tyytyväinen jos päällä on vaatteet, jotka ei ole olleet päällä useaa päivää ja joiden päälle ei ole vielä pulautettu. Miten niin pienet asiat voikaan tuntua niin suurelta luksukselta. No, ehkä jossain vaiheessa, kunhan pulloruokinta alkaa onnistumaan ja meidän arki etsiytyy uomilleen. Olisi niin kivaa käydä vaikka kavereiden kanssa rauhassa kahvilla!

Huomaan asennoituvani opiskeluun ihan erilailla kun ennen. Opiskeluaika on omaa aikaa ja tuntuu ihanalta luksukselta. Ja kun luennoille ei aina pääse, eikä kotonakaan opiskeluaikaa ole liikaa (tai ainakaan hiljaista sellaista), sitä kuuntelee opetuksissa paljon tehokkaammin, eikä käytä opetusaikaa pilkkimiseen. Opiskelu tuntuu oikeastaan mukavammalta kun ennen.

Vaikkakin aikamoista hulinaa, on elämä siis aika mukavaa. Tunnen itseni niin onnekkaaksi, kun voin ja saan yhdistää opiskelun ja kotiäitiyden. Saan hoitaa lastani rauhassa kotona ja nauttia yhteisistä leikkihetkistä ja arkisista puuhista. Ja kuitenkin saan jatkaa opintojanikin, joka antaa minulle hieman omaa hengähdysaikaa ja mahdollisuuden käyttää raskauden ja vauva-arjen muussaamia aivojani. Lapsen saaminen on saanut näkemään kaiken niin eri tavoin. Miten voikaan tuntua niin kaukaiselta aika, jolloin asuin yksin, sain harrastaa ja juhlia niin paljon kun halusin ja ylipäänsäkin vietin elämää, jossa kaikki kulki oman navan ympärillä. Eikä siitä ole kun puolitoista vuotta aikaa!

Käden taidot tosin ovat aika ruosteessa. Korva-, nenä- ja kurkkutautien kurssin tutkimiset on tuntuneet tosi vaikeilta. Sen sijaan psykiatrian kurssi on ihanan virkistävää vaihtelua. Kerrankin kurssi, joka on oikeasti niin mielenkiintoinen, että asioista lukee aidosti mielellään omallakin ajalla. Onneksi psykiatrian kurssi kestää vielä melko pitkän aikaa. Se tuntuu niin omalta alalta!

Nyt takaisin opiskelija kotiäidin arkeen ja kämppää siivoamaan ja huomiseen tenttiin valmistautumaan.